Tervetuloa Vojakkalan nuorisoseuralle!
Vojakkalan nuorisoseura on perustettu 1893 eli aktiivista toimintaa on ollut jo yli 115 vuotta. Alkuun nuorisoseuran toiminta keskittyi yleissivistäviin toimintoihin sekä raittiusseura-aatteen vaalimiseen. Seuran talo sijaitsee Vojakkalan kylässä Tornion kaupungissa, Torniojoen rannalla. Kylässä on noin 400 taloutta. Toiminta on keskittynyt seuratalon kunnostukseen, liikuntakerhojen vetämiseen ja pieniin tapahtumiin ympäri vuoden.
Jäseneksi liitytään maksamalla jäsenmaksu, jonka suuruus päätetään syyskokouksessa. Nuorisoseuran toimintaa pyörittää johtokunta, sekä aktiiviset talkoolaiset. Toimintaan voi tulla mukaan ottamalla yhteyttä nuorisoseuraan tai tulemalla mukaan tapahtumiin.
TÄLLÄ HETKELLÄ
Seuran johtokunta selvittää yhdessä Tornion Invalidit ry:n kanssa mahdollisuutta rakentaa kyläläisille uusia ulkoiluharrastusmahdollisuuksia. Suunnitteilla on mm. seurantalon ja vanhan koulun piha-alueen mittava kunnostusprojekti. Nuorisoseura on teettänyt Oulun yliopistolla pihasuunnitelman, johon sisältyy leikki- ja ulkoliikuntapisteiden lisäksi ulkoilureitti pyörätuolilla kulkeville. Lisäksi on suunnitteilla uusia hiihto- ja lenkkeilyreitistöjä, jotka yhdistyvät alueella jo olemassaolevien reitistöjen kanssa.
Pihasuunnitelma on esillä seurantalon kahviossa aukioloaikoina. Rahoitussuunnitelman teko sisältää runsaasti talkootyötä, johon johtokunta toivottaa tervetulleeksi kaikki asiasta kiinnostuneet kynnelle kykenevät. Asiaan liittyvistä kokouksista ilmoitetaan viereisen AJANKOHTAISTA-otsikon alla.
ILMOITTAUDU KERHONVETÄJÄKSI!
Voit tulla mukaan vetämään jo toiminnassa olevia kerhoja ja saada näin kokemusta kerhotoiminnan ohjaamisesta.
Jos haluat kokeilla ihan omaa kerhoideaa, voimme järjestää tilaa valmiiseen viikko-ohjelmaan myös juuri sinun omalle kerholle. Tarjoamme myös stressittömän vaihtoehdon suorittaa osan työharjoittelustasi täällä!
Mene osioon Yhteydenotto ja toimi! |
|
Ajankohtaista
Hox yläpalkin sähköpostiosoite on virheellinen
Sähköpostia voi laittaa osoitteeseen vojakkalan.nuorisoseura.ry@pp.inet.fi
Yhteydenotot puhelimitse numeroon 040 578 76 53 arkisin klo 8.00-16.00.
Kauko-ohjattavia Rs-autoja ratoineen
Nuorkalla (pvm viellä avoin) !!
Voit ottaa oman kauko-ohjattavan mukaan tai
testailla vetäjien autoja.
Tervetuloa tutustumaan
|